Työttömyyden ja työn ideologia

 

Väittelin äskettäin erään henkilön kanssa “ideologisesti työttömistä” henkilöistä, tästä myyttisestä ryhmästä josta media tykkää säännöllisesti kirjoittaa juttuja ahkerien työläisten ja oikeistopolitiikkojen kauhisteltavaksi. Väittely äityi sen verran agressiiviseksi, että vaikka olen melko varma omista kannoistani koskien aihetta, päätin tutkiskella asiaa vielä tarkemmin varmistaakseni mitä mieltä oikeasti olen ja osaanko perustella mielipiteeni riittävän selkeästi. 

Monella tuntuu olevan käsitys että Suomessa on suuri ja alituisesti kasvava joukko ihmisiä jotka ovat ideologisesti työttömiä. Varmaankin kaikki kotimaista politiikkaa seuraavat ovat nähneet klipin Helsingin Sanomien alue- ja kuntavaalitentistä, jossa eduskuntapuolueiden puheenjohtajille esitettiin kysymys “Onko oikeudenmukaista muita kohtaan, että Suomessa terve ihminen voi elää pysyvästi sosiaalitukien varassa?” Jo se, että tällaista kysytään vaalitentissä, kertoo että monen mielestä tällainen ongelma on olemassa. Myös oikeistopoliitikkojen sekä heidän kannattajiensa viestinnästä on käynyt selväksi että he uskovat tämän olevan laajamittainen ilmiö ja että he uskovat että jonkinlaisen työtä karttavan ideologian omaavia ihmisiä on tässä maassa ongelmaksi asti. Minä en tunne yhtäkään tällaista ihmistä vaikka tunnen lukuisia, niin pitkä-aikaisesti kuin lyhytaikaisemminkin, työttömiä. 

Oma kantani tähän aiheeseen on typistettävissä yhteen ajatukseen: Terve ihminen ei halua olla tekemättä töitä. Terveellä ihmisellä tarkoitan tässä sekä fyysisesti että henkisesti tervettä ihmistä. Enkä ajattele henkisesti terveellä ihmisellä pelkästään sitä ettei tällä ole perinteisiä diagnosoitavia mielenterveysongelmia vaan ihmistä jonka elämä ja elämänhallinta on sellaisessa tasapainossa että ihmisen sisäsyntyinen tarkoituksen ja merkityksellisyyden kaipuu ajaa tämän hakemaan mielekästä tekemistä itselleen. Tämä mielekäs tekeminen ei tietenkään kaikkien kohdalla tarkoita välttämättä perinteistä työntekoa, mutta eipä sellaista kaikille ihmisille enää nykyään olekaan tarjolla, puhumattakaan tulevaisuudesta. Tekoälyn ja robotiikan yleistyessä, ja viedessä nykyisiä töitä pois ihmisiltä, meidän on määriteltävä uudelleen mitä tarkoitamme työllä ja miten palkitsemme kehittävää ja muille arvoa tuovaa tekemistä. 

Minun ajatustani siitä, että ylivoimaisesti suurin osa ihmisistä ei halua olla toimettomana, tukee myös aikalailla kaikki perustulosta tehty tutkimus. Kun perustuloa on kokeiltu lukuisia kertoja eripuolilla maailmaa useilla eri vuosikymmenillä ja tutkittu sen vaikutusta ihmisten aktiivisuuteen sekä haluun löytää ja tehdä töitä, on aikalailla aina huomattu että se kasvaa eikä vähene, niinkuin perustulon kritisoijat usein väittävät. Kun ihmisten ei tarvitse käyttää aikaa ja henkisiä voimavaroja perustoimeentulonsa hankkimiseen ja sen stressaamiseen riittävätkö rahat ruokaan ja pakollisiin menoihin, he aktivoituvat työmahdollisuuksien ja muun mielekkään tekemisen hakemisessa. 

Vaikka elämme maailmassa joka pyrkii aivopesemään meidät pienestä pitäen uskomaan että jokaisen täytyy täyttää velvollisuutensa yhteiskuntaa kohtaan tekemällä työtä ja että varallisuuden kerääminen ahertamalla on ihmisen korkein päämäärä, en osaa pitää työntekoa minään “perusvelvollisuutena”. Kukaan ei päätä syntyä tähän maailmaan, tai siitä mihin ja millaiseen yhteiskuntaan syntyy. Yhteiskunnasta ei myöskään käytännössä ole järkevästi mahdollista irtisanoutua tai jättäytyä sen ulkopuolelle. Kaikki eivät myöskään ole erinäisistä syistä kykeneväisiä ainakaan perinteisen ajatuksen mukaiseen työntekoon. Nämä ovat syitä miksi työntekoa ei voi mielestäni pitää yksilön yleisenä velvollisuutena. Ennemminkin näen että työnteko ja siitä koituva taloudellinen turva on oikeus, joka yhteiskunnan tulisi pyrkiä turvaamaan ihmisille. Työnteon tulisi olla kannattavaa ja työntekoon kannustimena pitäisi toimia siitä seuraava nousu elintasossa. Järjestelmä, jossa kansalaisten on pakko työskennellä vaikka työstä saatavalla palkalla ei elätä perhettä tai kartuta varallisuutta, on lähempänä orjuutta kuin hyvinvointiyhteiskuntaa.