Suomi on elänyt jo melkein kahdeksankymmentä vuotta rauhassa. Osaa tuosta ajasta toki varjosti kylmä sota ja sen erilaiset vaiheet ja uhkakuvat, mutta senkin päättymisestä viimeistään Neuvostoliiton hajoamiseen on jo kolme vuosikymmentä, ja jo sitäkin ennen saimme elää melko rauhassa ilman akuuttia pelkoa sodasta. Tilanne kuitenkin muuttui radikaalisti kaksi vuotta sitten kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Ennen tätä oli helppoa olla pasifisti. Luin Tuntemattoman sotilaan teini-ikäisenä ja sen kuvaus sodan mielettömyydestä sytytti nuoren pojan mielessä kipinän joka realisoitui myöhemmin aseistakieltäytymiseksi ja joka on muodostanut suuren osan identiteettiäni ja maailmankatsomustani koko aikuisikäni. Tämä naapurimme hyökkäys ja täysimittainen sota toista valtiota vastaan on kuitenkin tehnyt maailmasta entistä harmaamman, mustavalkoisen sijaan, ja pakottanut minutkin tarkastelemaan pasifismiani ja suhdettani sotaan uudesta näkökulmasta.
Omalla kohdallani syvä kunnioitus ihmiselämää kohtaan ajaa ohi omaisuuden tai vaikka maa-alueiden puolustamisesta, jota sota usein on. Jos uhattuna on kuitenkin maa-alueiden sijaan, tai luultavimmin lisäksi, yhteiskuntajärjestys johon kuuluvat tietyt elämäntavat ja arvot joita arvostan ja joiden haluan kehittyvän yhä eteenpäin jotta maailma voisi kehittyä parempaan suuntaan, onkin asetelma huomattavasti vaikeampi. Kunnian puolustaminen väkivallalla on minusta tuntunut aina jotenkin luolaihmisen käytökseltä, mutta entäpä tasa-arvon tai muiden ihmisoikeuksien? Jos joku on joutumassa pahoinpitelyn tai raiskauksen uhriksi, ei varmasti löydy montakaan ihmistä joka ei hyväksyisi jonkinasteisen väkivallan käyttämistä tämän estämiseksi. Ennaltaehkäisystä tai rangaistuksista saammekin sitten jo paremmin väittelyn aikaiseksi, mutta jätetään rangaistuspolitiikka suosiolla toisiin kirjoituksiin.
Kun yhteiskunta alkaa valmistautua sotaan, joutuu se tavallaan nostamaan hyllylle sellaisia asioita kuin vaikkapa sosiaalisen kehityksen, kansan sivistämisen tai tasa-arvon kehittämisen, joihin ei riitä valtion tai kansalaisten resursseja tai voimavaroja. Yhteiskunta ja sen muodostavat ihmiset joutuvat tavallaan muuttamaan itsensä jonkinlaiseksi kehittymättömämmäksi apinalajiksi joka ei ole yhtä älykäs, mutta jolla on isommat lihakset ja suorempi yhteys luontaisiin vietteihinsä, kuten itsensä puolustamiseen. Tämä on tarpeellista, sillä tunneälykäs sivistynyt ja tiedostava ajattelija ei ole kaikkein paras ihminen sotilaaksi. Kuitenkin olemme varmaan kaikki yhtä mieltä siitä että tämä ei ole tavoiteltava suunta ihmislajin tai yhteiskuntamme kehitykselle. Siksi meidän tulisi tiedostaa sota ja siihen varautuminen pakollisina töyssyinä kehityksessämme kohti parempaa tulevaisuutta sen sijaan että se olisi jotenkin varteenotettava vaihtoehto ihmiskunnan pysyväksi suunnaksi.
Sosiaalisessa mediassa törmää ajoittain oikeistokonservatiivien viljelemään, kirjailija G. Michael Hopfilta lainattuun ajatukseen, joka kääntyy suomeksi jotakuinkin näin: ”Kovat ajat luovat vahvoja miehiä, vahvat miehet luovat hyviä aikoja, hyvät ajat luovat heikkoja miehiä ja heikot miehet luovat kovia aikoja.” Tämä aforismi on siitä nerokas että sen totuudellisuutta on vaikea kiistää. ”Näinhän se menee” on ajatus joka tulee helposti mieleen. Oikea kysymys kuitenkin olisikin ehkä esimerkiksi että ovatko ”vahvat miehet” jotenkin parempia kuin ”heikot miehet” tai onko sellainen ”vahvuus” jota kovat ajat luovat ylipäätään jotain tavoiteltavaa? Suomessa kipuillaan vieläkin talvi- ja jatkosodan aiheuttamien monisukupolvisten traumojen kanssa kun nämä ”vahvat miehet” opettivat lapsiaan käsittelemään tunteitaan viinalla, väkivallalla ja vaikenemisella.
Sotaan valmistautuvassa tai varautuvassa yhteiskunnassa käynnistyy mekanismeja, joista osa on tiedostamattomia ja osa tiedostettuja, ja joiden toteutumista olemme voineet seurata euroopassa oikeiston ja äärioikeiston valtaan nousussa lukuisissa maissa. Ei ole olemassa ongelmatonta isänmaallisuutta. Patriotismin aatteeseen kuuluu aina sisäänrakennettuna ajatus siitä että me ja meidän valtiomme ja/tai kansamme on parempi kuin muut ja se luo asetelman meistä ja muista, joka on ihmisiä erotteleva ja potentiaalisesti hyvin vaarallinen, niinkuin voimme vaikka euroopan historiasta tarkastella.
Onko sitten kiihkoisänmaallisuus tai siihen usein liittyvä äärioikeistolaisuus jotenkin hyväksyttävämpää silloin kun maa käy sotaa tai on varautumassa sellaiseen? On melko vaiettu fakta että Ukrainassa oli ennen Venäjän hyökkäystä todella vahvassa asemassa oleva ja kasvava äärioikeistolainen liike. Olemme Suomessakin nauraneet Venäjän sepityksille ”natsijahdista”, vaikka niille on oikeasti olemassa jonkinlainen todellisuuspohja. Ja selvyyden vuoksi sanottakoon että ei, se ei ole hyväksyttävä syy hyökätä mihinkään maahan ja tilanteesta naurettavan tekeekin se että Venäjä on itse yksi maailman äärioikeistolaisimmista maista.
Kukaan ei varmaankaan kiistä etteikö terveydenhuoltojärjestelmä lääkäreineen ja hoitajineen olisi yksi hyvinvointiyhteiskunnan peruspilareista ja kansan terveyden ylläpitäminen ja kehittäminen olisi tärkeä ja tavoiteltava asia. Silti luultavasti juuri kenenkään mielestä yhteiskunta joka onnistuu pitämään kansalaisensa pisimpään elossa ei ole automaattisesti paras yhteiskunta, vaan todelliset yhteiskunnan ”hyvyyden” mittapuut ovat jotain aivan muuta. Samalla tavalla voimme varmasti olla yhtä mieltä siitä ettei itseään pisimpään ulkopuolisilta uhilta puolustava valtio ole välttämättä, tai edes todennäköisesti, mitenkään paras valtio. Puolustusvoimat tai valtion puolustus yleisemmin on siis samankaltainen järjestelmä kuin vaikkapa terveydenhuolto tai oikeuslaitos, jolla pyritään mahdollistamaan yhteiskunnan pystyssä pysyminen ja sen kansalaisten turvallisuus.
Siinä missä sota tai ainakin siihen varautuminen voi olla välttämätöntä tai ainakin helpoin tapa suojella elintapaamme ja meille rakkaita asioita ja arvoja, meidän täytyy kuitenkin muistaa ettei sotilaallisesti vahva yhteiskunta ole itsessään mitenkään tavoiteltava asia vaan keino suojella saavutettua kehitystä, ja siksi meidän täytyy pitää huolta että se mitä sillä suojellaan pysyy suojelemisen arvoisena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti